Leikkauspotilas- ja leikkauspaikkavirheet ovat vakavia ja ehkäistävissä. Terveydenhuollon organisaatioiden akkreditointikomission mukaan tällaisia virheitä voi tapahtua jopa 41 prosentissa ortopedisista/pediatrisista leikkauksista. Selkärangan leikkauksissa leikkauspaikan virhe tapahtuu, kun nikamasegmentti tai lateralisaatio on virheellinen. Sen lisäksi, että potilaan oireisiin ja patologiaan ei puututa, segmenttivirheet voivat johtaa uusiin lääketieteellisiin ongelmiin, kuten kiihtyneeseen välilevyn rappeutumiseen tai selkärangan epävakauteen muuten oireettomissa tai normaaleissa segmenteissä.
Selkärangan leikkauksissa esiintyviin segmenttivirheisiin liittyy myös oikeudellisia ongelmia, ja yleisöllä, valtion virastoilla, sairaaloilla ja kirurgien yhdistyksillä on nollatoleranssi tällaisiin virheisiin. Monet selkärangan leikkaukset, kuten diskektomia, fuusio, laminektomian dekompressio ja kyfoplastia, tehdään takaa käsin, ja oikea sijoittelu on tärkeää. Nykyisestä kuvantamisteknologiasta huolimatta segmenttivirheitä esiintyy edelleen, ja kirjallisuudessa on raportoitu niiden esiintyvyysasteita 0,032 prosentista 15 prosenttiin. Ei ole olemassa yksiselitteistä johtopäätöstä siitä, mikä paikannusmenetelmä on tarkin.
Yhdysvaltalaisen Mount Sinai School of Medicinen ortopedisen kirurgian osaston tutkijat tekivät verkkokyselytutkimuksen, jonka mukaan valtaosa selkäkirurgeista käyttää vain muutamia paikannusmenetelmiä ja että virheiden tavanomaisten syiden selventäminen voi olla tehokasta kirurgisten segmenttivirheiden vähentämisessä. Tutkimus tehtiin toukokuussa 2014 Spine J -lehdessä julkaistussa artikkelissa. Tutkimuksessa käytettiin sähköpostitse lähetettyä kyselylomaketta. Tutkimus tehtiin käyttämällä sähköpostitse lähetettyä linkkiä kyselyyn, joka lähetettiin Pohjois-Amerikan selkäyhdistyksen jäsenille (mukaan lukien ortopedikirurgit ja neurokirurgit). Kyselylomake lähetettiin vain kerran Pohjois-Amerikan selkäyhdistyksen suositusten mukaisesti. Yhteensä 2338 lääkäriä sai sen, 532 avasi linkin ja 173 (7,4 %:n vastausprosentti) täytti kyselylomakkeen. Seitsemänkymmentäkaksi prosenttia kyselyn täyttäneistä oli ortopedikirurgeja, 28 % neurokirurgeja ja 73 % selkälääketieteen harjoittelijoita.
Kyselylomake koostui yhteensä kahdeksasta kysymyksestä (kuva 1), jotka kattoivat yleisimmin käytetyt paikannusmenetelmät (sekä anatomiset maamerkit että kuvantamispaikannus), kirurgisten segmenttivirheiden esiintyvyyden sekä paikannusmenetelmien ja segmenttivirheiden välisen yhteyden. Kyselylomaketta ei testattu pilottivaiheessa eikä validoitu. Kyselylomake mahdollistaa useita vastausvaihtoehtoja.
Kuva 1. Kahdeksan kysymystä kyselylomakkeesta. Tulokset osoittivat, että intraoperatiivinen fluoroskopia oli yleisimmin käytetty paikannusmenetelmä takaosan rinta- ja lannerangan leikkauksissa (89 % ja 86 %), jota seurasivat röntgenkuvat (54 % ja 58 %). 76 lääkäriä päätti käyttää molempien menetelmien yhdistelmää paikannukseen. Okahaarakkeet ja niitä vastaavat pedikkelit olivat yleisimmin käytettyjä anatomisia maamerkkejä rinta- ja lannerangan leikkauksissa (67 % ja 59 %), ja niitä seurasivat okahaarakkeet (49 % ja 52 %) (kuva 2). 68 % lääkäreistä myönsi tehneensä segmenttisia paikannusvirheitä työssään, joista osa korjattiin leikkauksen aikana (kuva 3).
Kuva 2. Käytetyt kuvantamis- ja anatomisten maamerkkien paikannusmenetelmät.
Kuva 3. Lääkärin tekemä ja leikkauksen aikainen kirurgisten segmenttien virheiden korjaus.
Paikannusvirheiden osalta 56 % näistä lääkäreistä käytti leikkausta edeltäviä röntgenkuvia ja 44 % leikkauksen aikaista läpivalaisua. Yleisiä syitä leikkausta edeltäviin paikannusvirheisiin olivat tunnetun viitepisteen visualisoinnin epäonnistuminen (esim. sakraaliranka ei sisältynyt magneettikuvaukseen), anatomiset variaatiot (lannerangan nikamien siirtyminen tai 13-juuriset kylkiluut) ja potilaan fyysisestä kunnosta johtuvat segmentaaliset epäselvyydet (epäoptimaalinen röntgenkuvaus). Yleisiä leikkauksen aikaisten paikannusvirheiden syitä ovat riittämätön kommunikointi läpivalaisijan kanssa, uudelleenasettelun epäonnistuminen paikannuksen jälkeen (paikannusneulan liikkuminen läpivalaisun jälkeen) ja virheelliset viitepisteet paikannuksen aikana (lannerangan 3/4 kylkiluista alaspäin) (kuva 4).
Kuva 4. Syitä preoperatiivisiin ja intraoperatiivisiin lokalisointivirheisiin.
Yllä olevat tulokset osoittavat, että vaikka paikannusmenetelmiä on monia, valtaosa kirurgeista käyttää vain muutamia niistä. Vaikka kirurgiset segmenttivirheet ovat harvinaisia, ne ovat ihanteellisessa tilanteessa poissa. Näiden virheiden poistamiseksi ei ole olemassa standardoitua tapaa, mutta ajan käyttäminen paikannuksen suorittamiseen ja paikannusvirheiden yleisten syiden tunnistaminen voi auttaa vähentämään kirurgisten segmenttivirheiden esiintyvyyttä rinta- ja lannerangassa.
Julkaisun aika: 24.7.2024
