Reisiluun intertrokanteeriset murtumat muodostavat 50 % lonkkamurtumista ikääntyneillä. Konservatiivinen hoito on altis komplikaatioille, kuten syvälle laskimotromboosille, keuhkoembolialle, painehaavoille ja keuhkoinfektioille. Kuolleisuus vuoden sisällä on yli 20 %. Siksi tapauksissa, joissa potilaan fyysinen kunto sallii, varhainen kirurginen sisäinen fiksaatio on ensisijainen hoito intertrokanteerisille murtumille.
Ydinnaulakiinnitys on tällä hetkellä kultainen standardi intertrochanteeristen murtumien hoidossa. PFNA-kiinnitykseen vaikuttavia tekijöitä selvittäneissä tutkimuksissa on raportoitu useissa aiemmissa tutkimuksissa sellaisia tekijöitä kuin PFNA-naulan pituus, varuskulma ja muotoilu. On kuitenkin edelleen epäselvää, vaikuttaako päänaulan paksuus toiminnallisiin tuloksiin. Tämän selvittämiseksi ulkomaiset tutkijat ovat käyttäneet samanpituisia mutta eri paksuisia intramedullaarisia nauloja intertrochanteeristen murtumien kiinnittämiseen iäkkäillä henkilöillä (yli 50-vuotiailla) ja pyrkineet vertailemaan, onko toiminnallisissa tuloksissa eroja.
Tutkimukseen osallistui 191 yksipuolista intertrochanterista murtumaa, jotka kaikki hoidettiin PFNA-II-sisäisellä fiksaatiolla. Kun pienempi sarvennoinen oli murtunut ja irronnut, käytettiin 200 mm:n lyhyttä naulaa; kun pienempi sarvennoinen oli ehjä tai ei irronnut, käytettiin 170 mm:n ultralyhyttä naulaa. Päänaulan halkaisija vaihteli 9–12 mm:n välillä. Tutkimuksen päävertailut keskittyivät seuraaviin indikaattoreihin:
1. Pienempi sarvennoisen leveys, jotta voidaan arvioida, oliko sijoittelu vakio;
2. Pään ja kaulan alueen mediaalisen aivokuoren ja distaalisen fragmentin välinen suhde reduktion laadun arvioimiseksi;
3. Kärki-apeksi-etäisyys (TAD);
4. Naulan ja kanavan suhde (NCR). NCR on pääsulan halkaisijan suhde medullaarisen kanavan halkaisijaan distaalisella lukitusruuvin tasolla.
Mukana olleiden 191 potilaan joukossa tapausten jakautuminen päänaulan pituuden ja halkaisijan perusteella on esitetty seuraavassa kuvassa:
Keskimääräinen NCR oli 68,7 %. Käyttämällä tätä keskiarvoa kynnysarvona tapauksia, joissa NCR oli keskiarvoa suurempi, pidettiin paksumpina pääkynnen halkaisijana, kun taas tapauksia, joissa NCR oli keskiarvoa pienempi, pidettiin ohuempina pääkynnen halkaisijana. Tämä johti potilaiden luokitteluun paksun pääkynnen ryhmään (90 tapausta) ja ohuen pääkynnen ryhmään (101 tapausta).
Tulokset osoittavat, että paksun päänaulan ja ohuen päänaulan ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja kärjen ja kärjen välisen etäisyyden, Koval-pisteiden, viivästyneen paranemisnopeuden, uusintaleikkausten määrän ja ortopedisten komplikaatioiden suhteen.
Tämän tutkimuksen kaltainen artikkeli julkaistiin "Journal of Orthopaedic Trauma" -lehdessä vuonna 2021: [Artikkelin otsikko].
Tutkimukseen osallistui 168 iäkästä potilasta (yli 60-vuotiaita), joilla oli intertrochanteerisia murtumia. Kaikkia hoidettiin kefalomedullaarinauloilla. Päänaulan halkaisijan perusteella potilaat jaettiin 10 mm:n ryhmään ja yli 10 mm:n halkaisijan omaaviin ryhmiin. Tulokset osoittivat myös, ettei ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja uusintaleikkausten määrässä (kokonaisuudessaan tai ei-infektiollisissa tapauksissa). Tutkimuksen tekijät ehdottavat, että iäkkäillä potilailla, joilla on intertrochanteerisia murtumia, 10 mm:n halkaisijan omaavan päänaulan käyttö riittää, eikä liiallista avartamista tarvita, koska silläkin voidaan saavuttaa suotuisia toiminnallisia tuloksia.
Julkaisun aika: 23. helmikuuta 2024
